sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Animecon sunnuntai: Hisagi

Vois varmaan joo tästäkin vielä jotakin kirjottaa..vallan unohin. Tosiaan Animeconissa sunnuntaina oli vuorossa Bleachin Hisagi Shuuhei. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli oikeestaan ihan viisas päätös, kun hahmo tuntui itelle istuvan paljo paremmin mitä esimerkiks Ichigo viimevuonna. Tässä ei ollu mitenkään hirveesti tehtävää kun juuri toi shinigami asu oli jo valmiina, hihat vaan piti purkaa pois ja siistiä. Paljonhan siinä on kohtia, mitä mielellään tekisin vähän paremmin, mutta jääköön tällässeksi mitä on. Kummasti kun silitysraudalla sitä käsitteli niin oli heti paremman näkönen, vaikkei sillä loppujenlopuks niin hirveesti ollu väliä, roskaa ja karvaa ehti tarttua ihan törkeesti ja pakkauksesta tulleita ryppyjä.

Proppien valmistusta

Tajusin sentään hankkia ihan oman peruukin tähän tarkotukseen, aluksi ajattelin, että värjäisin vaan ton vanhan Ichigon peruukin, muttei siihen tietenkää mikään väri tarttunu kunnolla. Ja noi merkit sun muut sai suht helposti mustasta teipistä, piti vaan taputella naamaa parin minuutin välein ku ei tahtonu pysyy kunnolla kiinni. Noi shikait oli se ainoo varsinainen asia mitä piti valmistaa Hisagia varten ja ne on omasta mielestä tähän mennessä kaikista hirveimmät propit mitä olen vääntäny. Muuten ehkä menis, muttakun teki niinkin typerän päätöksen ja valitsi noiden terien matskuksi vaneerin. Se ei tykänny yhtään sahaamisesta ja meni ihan tajuttoman säpäleiseksi, kaukana siististä ja huolitellusta. Ei ollut minkäänlaista mielikuvaa tai tietoa, miten tällästä olis oikeeoppisesti pitäny päällystää sillä tekonahalla ja aikataulu iski päin naamaa kun aikaa ei ollu ku se päivä, niin tosi hätätoimenpiteenä mä vaan liimasin ne tohon päälle sen kummemmin siistimättä niitä. Yöhönhän asti se sitte veny ja maalauksen tein äärimmäisen stressaantuneena yön pimeydessä, siinä vaiheessa ei oikein katota että meneekö ne nyt siististi nekään vai ei.

Kuva © Nezumi-chan

Mutta ihan järkevältähän ne kuvassa näyttää, kun ei nää niitä lähempää. Ketjuksi pistin äitin jotain vanhaa, ruostunutta kettinkiä kun alunperin hankittu musta kettinki oli tosiaan vähän liian raskasta. Jos päätän koskaan vielä ulkoiluttaa tätä cossia, niin varmaan hyödynnän sitäkin.


Derp

Sunnuntai meni sitten ihan vaan siinä hengailussa ja conin pihamaata ympäri pyöriessä. Vasta tässä vaiheessa tuntui oikeesti conilta, kun ilmakin oli aivan loistava ja sai tutustua ja jutella ennestään tuntemattomienkin kanssa. Kuuma ei tullu ollenkaan, sitä vastoin Biffellä oli sitäkin lämpimämpi Komamuransa kanssa. Proppeja lukuunottamatta liikkuminenki oli sujuvaa, ihme ettei kengät vittuillu missään vaiheessa, kun korjausten myötä niistä tuli tosi tukevat jalassa.



Loppupäivästä me sitten vähän kuvailtiin meidän cosseja, ei varsinaisesti jaksettu hakea mitään kunnollista paikkaa, mikä sinällään on aika harmi kun oli sitten niitä ihmisiä siellä taustalla. Mentiin kierimään sinne Edun vieressä olevalle ruoholäntille ja Siv kuvaili tätä touhua siinä sitte. Muutenkin tässä kuvausmielessä Hisagi soveltuu mulle aika hyvin, kun ilmeen kanssa ei tarvi niin hirveesti pelata ja mulle sattuu sopimaan musta.. ja ku on suht isot propit nii on jotenki helpompi rentoutua ja hyödyntää niitä asentojen kans mitä ilman.

Elekieltä 



Sunnuntai oli aika hiton mahtava päivä ja sääli, et se loppu niin nopeesti. Tämän takia tavalliseen tapaan conin jälkeen iski se pahamaineinen postcon masennus (olikse näin?) ja tätä ihme ja kumma lievitti se kun sai bongata näitä sunnuntain kuvia. Oikeesti, ehkä eka kerta ettei tullu yhtäkään varsinaista herp derp hyi saatana ole ruma- kuvaa vastaan Hisagista, mikä on yleensä aika normaalia. Yay.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti