Yukicon jälkimarinat - Lauantai

Vai pitäisikö sanoa Peruutuscon, eiku. Ei sillä että ne hirveesti on mun conittamiseen vaikuttanu, mutta kyl sitä sivusta vähän ihmetteli kun kokoaika näkyi ohjelmanperuutuksia ja kisoista about puolet peruutti tulonsa. Johtuiskohan vuodenajasta ja jostain sairausepidemiasta.

Mut anygays, Yuki oli monella tapaa hyvin erilainen coni meikäläiselle. Matkaa tapahtumapaikalle ei ole kuin joku kolkyt kilsaa jos sitäkään niin vältyin pakkaamiselta, roudaamiselta, hotelleilta ja julkisilla liikkumiselta. Tein cossejani ihan väsyitkuissa perjantai iltaan asti ja vihasin molempia siinä vaiheessa niin paljon. Kaiken maailman väsymysten roikkuessa niskassa en ollut erityisen innoissani coniin lähtemisestä. Ja kun oli niiiin pirun kylmä. Päädyin paikalle vähän ennen kymmentä ja se muutaman minuutin odotus pihalla oli jo jäädyttää mut kuoliaaksi kun odotin Biffeä. Noh siitä möngittiin sisään ilmottautumaan kisoihin ja pistämään cossit niskaan. Ensinäkemältä Yukin tilat oli oikein hienot, vaikka jo siinä vaiheessa kun con ei ollut vielä edes auki tiesi että kyllä siellä aika ahdasta tulee, kun isoja aukeita tiloja ei pahemmin ollu missään. Suunnattiin siis bäkkärille ja totesin sen olevan ehdottomasti koko conin mukavin alue. Pukkarit oli kivan pieniä ja satuttiin tulemaan niin ettei tarvinu tapella paikasta minne asettua.

Kaikki kuvat on kuvannut Biffe

Suunnattiin tiemme suoraan kuvauspisteelle, minkä jälkeen oli pitkään hengailuaikaa. Totesin jo kotona, etten takissani pysty pahemmin istumaan kaiken härpäkkeiden ja helman takia, mutta uhmattiin kohtaloa ja mentiin kattomaan Laeppavian haastattelu. Todettiin siinä sitten istuessa cossini hajonneen ensimmäistä kertaa ja ohjelman päätteeks oli matka takasin pukkariin korjailemaan irronneita osia. Pitkin päivää cossista irtosi liimaukset sieltä täältä ja maalia kului kulumistaan. Melkein sai pelätä, että onko sitä minkälaisessa kunnossa tuomarointiin mennessä.

Yhden aikaan piti mennä odottamaan tuomarointi vuoroa. Odottaminen oli sangen kituvaa, kun en tosiaan voinu istua millekkään normaalille penkille ja aina kun joku mamma kysyi haluanko istua jouduin sen toteamaan. Kunnes sitten, yksi lähti ettimään jotain jakkaraa ja löysi pianotuolin :D. Siitä sain oman personal tuolini ja voi sitä ekstaasia kun sai viimeinkin istahtaa. Eipä siinä kauaa ehtiny kun piti nousta tuomarointiin.

Odotin tuomarointia innon ja kauhun sekaisin tuntein jo siitä asti, kun ne julkistettiin. En ois parempia tuomareita voinu pyytää. Tuomarointi huone oli hyvin pieni, niin tuli vähän nurkkaan ajettu tunne :D Mutta ah, kuten etukäteen kuvittelinkin, jokainen tuomari oli niin pirun mukava ja ihana, että vaikka tietämättäni jännitin niin paljon että tärisin, niin silti tuli niin hyvä tunne sieltä lähtiessä. Ja oikeesti kyselivät kaikki asioita kunnolla ja näpertelivät proppiosiani ja juttelivat ja AAH. Olin niin tyytyväinen kun vertaan tätä kokemusta Traconiin, missä se tuntui niin nopealta pintaraapaisulta. Juuri tätä halusinkin. Tuomaroinnista palatessani jäin odottamaan kun seuraavaksi oli Biffen vuoro ja pyysin mammalta keksejä, etten kuolisi siihen penkille.

Tuomaroinnista mentiin shoottaamaan ulos ja voi jehna puntit tutis aika ihanasti. No en sentään jäätyny, paljoa. Höpöteltiin muutamille ihmisille ja sitten pitikin mennä takasin bäkkärille lavaosuutta varten. Mulle iski ihan hirvee väsy kun vaan haukottelin ja olin ihan puoliunessa. Siinä vaiheessa kun piti nousta jonottamaan kuitenkin iski ihan hirvee jännitys, tärisin ihan mahottomasti. Hyvin pitkälle sen takia kun kroppa sanoi kukkuu. Vähän ennen omaa vuoroa kävellä lavalle oikeasti hetken ajan ihan vakavissani harkitsin, että lähen viipottamaan hevonhelvettiin siitä tilanteesta. Mutta ei kun lavalle vaan ja kas, sinne päästessä taas pää tyhjeni enkä jännittäny yhtään. No okei se kysymys oli ihan kauhea, koska hirvee lagi, mut kai mä siitäkin selvisin.

Sitten oli ihan hirveän pitkä odotus, että sai tietää tulokset. Ainakin mulle. Mä pitkin päivää jankkasin Biffelle kuinka en usko yhtään omiin mahdollisuuksiin sijottua, koska en yhtään missään vaiheessa ole osannut seisoa asuni takana niinkuin Luciuksessa. Varsinkaan kun näin muiden asuja. Joten voi helvetti sitä shokin määrää kun kuulin oman osallistujanumeroni lausuttavan kolmannelle sijalle. Melkein huusin ääneen että mitää helvettiä :D Olin niin shokissa lavalle kävellessä, etten edes kuullut perusteluita ollenkaan vaan sain ne kuulla sitten bäkkärillä jälkikäteen. Olen yhäkin siinä tilassa, että mitä ihmettä tapahtui.

Tosi hyvälaatunen kuva pokaalista

Kyytini oli saapua jotain puol kaheksan aikaan ja piti sitten se loppuaika tappaa jotenkin. Päätettiin mennä amv-kisaan ja kadun sitä päätöstä loppuelämäni. Äänet oli niin perkeleen kovalla, että kaiken väsymyksen päälle se oli mulle liikaa. Rupes ahdistaa ja huimaamaan niin luvattoman paljon, että piti lähteä sieltä hyvin nopeaa pois. Loppuaika meni siihen ittensä rauhottamiseen ja soitin, josko mut haettais vähän aikasemmin. Ihan aamuun asti olo pysyi niin hirveänä ja melkein harkitsin jättäväni sunnuntain väliin, olo oli vaan niin kauhea ja ahdistunut. Olen ollu jo pari vuotta hyvin ahdistusherkkä, mutta ekaa kertaa se iski conissa. Ja toivon, että myös viimeistä.

Mutta juu, olen BM'ään näin loppupeleissä paljon tyytyväisempi, mitä olin aikaisemmin. Kerrankin näinpäin :D Asua päältä ottaessa iski pieni envälitäenäärage ja sitä myöten voinen sanoa, ettei asu tule näkemään enää päivänvaloa. Vuosi alkoi oikein ihanasti ja kiitos vielä tuomareille ja kaikille ketkä onnittelivat ;v;