torstai 4. joulukuuta 2014

Luukku 4: Hyperdimension Neptunia

Hyperdimension Neptunian löysin joskus kauan sitten kun löysin kuvia Nisasta, mihin tykästyin aivan mahdottomasti. Sen jälkeen HyNe onkin löytänyt tiensä sydämmeeni ja on yksi niistä mitkä valtaa eniten tilaa suunnitelmakansiostani.

Toistaiseksi Nisa on ainoa, mitä olen cossannut ja nyt on tekeillä Noire. Viime Traconiin olin jo päättänyt tekeväni yhden peliin erikseen saatavan hahmon, CyberConnect2.sen, mutta aikaa oli niin vähän joten jätin leikin sikseen. Haluan kyllä ehdottomasti tehdä sen vielä joskus, muta toistaseksi se saa odottaa aikaansa.

CyberConnect2

Ehkä suurin rakkauteni sarjassa on kuitenkin Purple Heart. Rakastuin hahmoon ensinäkemältä, koska sen värit puhuttelivat niin kovaa, varma tapa saada mut innostumaan on musta yhdistettynä kirkkaisiin väreihin ja tätähän neidosta löytyy. Plus sarjan vahva cyberhenkisyys puhuttelee kerta olen ihan hirveä kyborgi friikki näin muutenkin. Purple Heart on yksi niistä harvan harvoista cosseista, mitkä kiiltää siellä vuorenhuipulla, eli suurin haaveeni mitä cossata ja mitä cossaan sitten kun tunnen taitojeni olevan sillä tietyllä tasolla.

 
Purple Heartin eri versiot mitkä kutkuttelee cossihermoja

Myös Neptune, Purple Heartin se ei-jumala olomuoto, houkuttelee kovasti. Jos ikinä tulee tarve tehdä jotain söpöä ja pastellin sävyistä, Neptune on se ensimmäinen vaihtoehto. Animen ilmestyessä tykkäsin sen vähän dorkasta tyhjäpäisestä luonteesta ja jotenkin alkuun ehkä vähän liiankin söpö pastellimaisuus imeytyi syvälle ja pidänkin väreistä huomattavasti enemmän. Myös Purple Heartin yksi beta versioista houkuttelee, mikä löytyy taidekirjasta.



Eikä lista todellakaan tähän lopu päinvastoin. Varinaisista päähenkilötytyistä esim Blancin pre final draft skini, Black Sister ihanine valkoisine drill curleineen, Black Heartin HDD versio, White Heartin HDD versio ja Noiren koulupuku kaikki on hyvin kuumottelevia cosseja.






Sivuhahmojakaan unohtamatta, mitä taitaa olla päähenkilöcastia vieläkin enemmän. Määrä puhuu puolestaan kuinka hurahtanut olen koko sarjaan. Todennäköisesti ihan cossiksi asti pääsee ainakin Nisa, sen pre draft versioillaan (arvatkaa kuinka paljon lisää hurahdin&cossien määrä moninkertaistui kun sain käsiini MK2 taidekirjan). Uimapukuversio ois hieno jos ensvuonna tulee vielä RantaYuki. Nisan peruukki koki katkeran kohtalon ja melkein syyhyän päästä uusimaan sen silloisen tuskani.




Sivuhahmoja sivuhahmoja SIVUHAHMOJA ihania kaikki joten spämmin vaan kuvia alle että tekin voitte niitä ihailla.











Ihanaakin ihanempia hahmoja silmänkantamattomiin. Suurin ongelmahan tässä kaikessa on se sula mahdottomuus saada kaikkia tehtyä vaikka kuinka toisin toivoisi. Mutta se on varmaa ettei HyNe tule ihan heti mun suunnitelmista katoamaan ja saatte varmasti niitä nähdä toteutuvan aina tasaiseen tahtiin. Mun oli tarkotus saada hankittua PS3 veronpalautus rahoilla, muttei näin käynytkään. Mutta heti kun saan kasaan tarpeeksi rahaa tulee kyseinen konsoli ostettua ja Hyperin pelit on ehdottomasti ne ensimmäiset mitä siihen tulen hankkimaan. Jotta pääsen hurahtamaan taas lisää. Hype never goes down.

2 kommenttia:

  1. En tiedä Hyperdimension Neptuniaa mutta voi jumankeka ku on paljon siistejä designeja! Tykkään hahmotyyleistä!
    Toivottavasti sä teet näistä läjä niin pääsee ihailemaan sit joskus. <3 Hitsi nyt haluttaa itseki tutustua tähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I couldn't agree more joten tutustu ihmeessä *v*

      Poista